Yhteistyöurheilijat

Haemme yhteistyökumppaneita

Viivi Avikainen

Oon yleisurheilija Viivi Avikainen, ja päälajiksi on valikoitunut 100m aitajuoksu. Suomea oon päässyt edustamaan useampaan otteeseen maaotteluiden merkeissä ja urheilun ohella teen töitä liikunta-alalla. Tämän kauden paras saavutus oli päästä takaisin radalle akilles ja kantapää leikkauksen jälkeen ja lisäksi rikoin N 35 Suomen ennätyksen! Ensi kautena toivon pääseväni takaisin omien ennätysteni kimppuun ja kamppailemaan taas yleisen sarjan kärkisijoista.

Luka Kajanne

Olen nyt 16-vuotias, ja olen harrastanut painia noin 12 vuotta. Olen saavuttanut hopeaa kreikkalais-roomalaisen painin alle 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Tavoitteenani seuraavalle vuodelle on saada mitalli alle 17-vuotiaiden kreikkalais-roomalaisen painin EM-kilpailuissa. Olen valmis tekemään ahkerasti töitä tavoitteen eteen, ja on myös ilo saada tukea siihen teiltä.

Veeti Kajanne

Nimeni on Veeti Kajanne ja olen 17-vuotias. Painin aloitin 12 vuotta sitten Ylä-Tikkurilan kipinässä(YTK), mikä on vieläkin minun seura. Kreikkalais-roomalaisesta painista minulla on alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruus sekä miesten SM-hopea. Kuulun myös nuorten maajoukkueeseen. Olen paininut arvokisoissa, mutta mitalia en ole vielä saanut. Tavoitteenani on voittaa arvokisoista mitali tulevaisuudessa.

Essi Ikäläinen

Uusi yhteistyöurheilijamme on Body fitnessurheilija Essi Ikäläinen. Essi on treenannut tavoitteellisesti 3 vuotta ja tänä aikana hän on ehtinyt kilpailla SM-tasolla sekä myös kansainvälisesti. SM-kisoissa hän on ollut 7. Kansainvälisistä kisoista paras saavutus on Arnold Europen 7. sija.

Seuraavana tähtäimessä Fitness Classic SM Masters sekä yleinen sarjan SM-kilpailu keväällä 2023.

Ilona Teittinen

Painonnostoharjoittelua Ilonalla on takana vasta reilu puolitoista vuotta, jota ennen hän harrasti 12 vuotta sirkusta erikoistuen akrobatialajeihin. Ilonan ennätykset 64 kilon painoluokkaan ovat 75 kiloa tempauksessa ja 100 kiloa työnnössä.

Ilonan tavoitteena on nauttia treenaamisesta jatkossakin ja katsoa kuinka pitkälle rahkeet riittävät painonnostossa. Urheilun ohella Ilona opiskelee liikunnan yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa.

Anna Kotonen

Olen Anna, kilpauimari Suomesta. Päälajeinani uin 50 ja 100m vapaauintia. Harjoittelen Helsingin Olympiavalmennuskeskuksen Helsinki Swimming Academy (HSA) ammattilaisryhmässä. Tähtäimessä ovat Pariisin ja Los Angelesin Olympialaiset.

Vuosina 2017-2022 asuin Havaijilla USAssa, missä uin NCAA D1 -yliopistosarjassa. Uinnin ohella suoritin kandidaatin opinnot Biotekniikassa. Havaijin vuodet olivat mieletön kokemus sekä oppimismahdollisuus. Suomeen palattuani olen pitänyt harjoittelun suunnitelmallisuudesta ja odotan innolla uutta kautta. Vuonna 2023 tavoitteenani on tulla valituksi edustamaan Suomea myös kansainvälisellä tasolla pitkän radan MM ja lyhyen radan EM – uinneissa.

Harjoittelun ohella suoritan Tuotantotalouden diplomi-insinöörin opintoja Aalto-yliopistossa. Pidän aktiivisesta elämäntavastani, ja tartun innolla uusiin haasteisiin.

2022

Pitkä rata:
Suomen mestaruus 100 vu, 4×100 vu

Lyhyt rata:
SM III. 100 sku, 50 vu, 100 vu SE 4×50 sku, 4×100 sku, 4×100 vu

2021
Pitkä rata:
US Open Championships V. 50 vu SM II. 100 vu, III. 50 vu ja 50 pu World University Games aikaraja 50 vu

Lyhyt rata:
EM-aikaraja 100 sk